Suku ja kaverit

Näin isänpäivän kunniaks voisin vähän kertoo mitä mieltä mun sukulaiset ja kaverit on tästä mun inttiin menosta.

Perhe:
Isä on haljeta ylpeydestä kun meen armeijaan. Se tsemppaa ja kannustaa ja sen on melkein yhtä innoissaan kun mä. Isä on aina myös innolla kertomassa omista intti ajoista ja kun se kunnolla vauhtiin pääsee ei loppua ihan heti näy. Samalla se on ehkä myös vähän peloissaan miten sen pikku tyttö siellä tulee pärjäämään :D  Äitikin on todella ylpee ja kannustaa, mutta sitä pelottaa ehkä isää enemmän se, että en pärjää ja joudun syystä tai toisesta keskeyttään ja se tietää, että se olis mulle ihan hirveetä. Pikkuveljiä mulla on pitkä liuta ja niitä ei oikeestaan kiinnosta. Välillä niitten puheista voi kyllä rivien välistä lukee, että ne on omalla tavallaan ylpeitä, mutta useinmiten ne vaan kysyy saako joku niistä mun huoneen jos oon vaan viikonloppuisin kotona :D

Muu suku:
Oikeestaan koko suku on aika mukavasti tsempannu mua. Etenkin mummu, pappa ja yks mun serkku on todella ylpeitä, että meen inttiin. Välillä se on jopa vähän hassua kun ne mennee ja kertoo kaikille vähääkään tutuille että tammikuussa palvelus mua odottaa. Sitten on tietenkin mun kadetti serkku, joka on todella paljon kannustanut ja neuvonu mua. Se aina kertoo sen intti ja maanpuolustuskorkeakoulu juttuja ja lisää loppuun, että kyllä mä sitten itse mpkk:lla ollessa tiedän paremmin mistä se puhuu (pääsisinkinn vaan sinne asti ensin, mutta ainakin luotto on kova) Tietenkin sekaan mahtuu myös niitä ei niin ymmärtäväisiä. Muutamalta sedältä oon saanut kuulla miten ne ei ymmärrä ollenkaan miks meen inttiin. Mutta eikö se vähän kuulu asiaan, että kaikki ei sitä tajuu?

Kaverit:
Useimmat mun kavereista on vahvasti sitä mieltä, että mun päässä on varmasti jotain vikaa :D Johtuuko se sitten siitä, että oon menossa inttiin vai jostain ihan muusta, sitä en tiedä :D He kuitenkin tsemppaavat ja uskovat minun pärjäävän. Tietenkin sitten on ne kaverit, joita olen saanu MPK:n kurssien kautta. He luonnollisesti ymmärtävät vähän paremmin tätä juttua. He kannustavat ihan omalla erityisellä tavallaan ja on välillä tosi kiva päästä jutteleen armaijaan lähdöstä ilman, että kukaan katsoo wtf-ilmeellä :)

Ensi postauksessa voisin kertoa, mitä ihan uudet tuttavuudet sanoo kun kerron, että tammikuussa olisi lähtö. Jotta tästä ei tulisi mitään kilometripostausta jota kukaan ei jaksa lukea säästän sen siis ensi kertaan.