Lomailua

Joulu oli ja meni. Meillä oli todella ihan joulu perheen kesken ja joulun löhöilyvaihde on jäänyt mukavasti päälle. Herään kyllä aamulla aikasin ja käyn 2 kertaa päivässä lenkillä (pitkä lenkki painavan repun kanssa ja lyhyempi juosten), mutta muuten oon vaan ottanu rennosti :)

Tässä muutama kuva joulun ajoilta:



Sain joululahjaks puukon johon on keiverrettu mun nimi, ei sitten intissä sekotu jos jollain on samanlainen

 

 

 

 

 

Fiilikset on nyt todella odottavat kun STJ on enään 6. Oikeestaan heti aamulla ensimmäiseks odotan, että viikko menis jo. Oon niin innostunut etten millään jaksais odottaa ja ajastukset on ihan koko ajan intissä. Samalla on myös todella epätodellinen olo. Voiko edes olla mahdollista, että menen inttiin vajaan viikon päästä?

HYVÄÄ JOULUA!!!

STJ 20!

Viikonloppuna olin kahdesti ostoksilla, ensin äidin kanssa ja sitten yhden myös inttiin lähtevän kaverin kanssa. Pääasiassa ostin kaikkea tarpeellista inttiä varten. Nyt kaikki tarpeellinen on jo lähes kasassa. Vielä pitää vähän miettiä mitä otan ensimmäisille viikoille mukaan, mutta suurinpiirtein tiedän jo mitä reppuun pakkaan, ja kohtahan sitä voikin jo alkaa pakkaamaan. Itseni tuntien tuun varmaan pakkaan aika monta kertaa :)

Tänään STJ on enään 20, eli sormet ja varpaat riittää jo laskemiseen :) Eilen oli tasan kolme viikkoa ja jotenkin se oli taas hyvä muistutus, että aikaa on oikeesti enään tosi vähän. Välillä ajatus intistä tuntuu vieläkin aika kaukaiselta, mutta sitten kun pysähdyn asiaa tarkemmin ajattelemaan totean taas kerran, että päiväthän loppuu ennen kuin edes huomaankaan. Päivien kuluessa sekä innostu, että kauhu vaan lisääntyvät, kohta en varmaa pysy nahoissani ollenkaan...

Takkutukka

Monesti ihmiset kysyy multa mun tukasta. Leikkaanko kokonaan lyhyeksi? Lyhennänkö vaan? Vai annanko olla?

Olen päättänyt olla leikkaamatta hiuksia. Varmasti siili olisi kaikkein helpoin ja vaivattomin vaihtoehto, mutta jos pakko ei ole, en aio leikata hiuksiani. Ja pakkohan ei ole :) Lisäksi suurin osa naisista ei leikkaa hiuksiaan inttiä vartena, tai siis varmasti monet lyhentävät, mutta kokonaan siilejä näkee paljon harvemmin kuin nutturaa niskassa.

Hiusten kiinni laittamisesta ollaan varmasti montaa mieltä. Joku tykkä käyttää valkkia, toinen tykkään nutturaverkosta ja kolmas pistää tukan vaan ponnareilla, jakaus on keskellä, sivussa tai sitä ei ole jne... Monenlaisia versioita olen nähnyt ja kuullut käytettävän. Itse olen parhaimmaksi todennut ponnarit ja nutturaverkon, pinnejä en käytä ollenkaan koska ainakin itselläni ne painavat niskaa. Pelkillä ponnreilla ja nutturaverkolla saan tukan mahdollisimman tiukalle nutturalle niskaan ja se pysyy pitkään  ja tukevasti paikoillan. Olen myös opetellut tekemään nutturan näin mahdollisimman nopeasti :) Tykkään myös valkista, mutta sillon nutturasta tulee minun makuuni vähän liian iso, mulla kun tota tukkaa sojottaa päästä jo aivan tarpeeksi valkin kanssa nutturasta tulee liian iso esimerkiksi kypärän alle ja se alkaa painamaan niskaan jonkun aijan päästä.

P.S. STJ on tänään enään 25!

Kuulumisia

Ja jälleen kerran kaikki ei mene ihan niin kun Strömsössä... Just kun olin saanut oikein kunnolla treenivaihteen silmään niin tottakai tulin kipeäksi. Mulla on nyt jo lauantaista asti ollut hirvee flunssa, korkea kuume, kurkku kipee ja yskä, nuha ja kauhee päänsäky. Onneksi tää alkaa jo vähän helpottaan, mutta jonkun aikaa täytyy silti ottaa rauhallisesti. Kyllä vähän ottaa päähän tämä kotona makaaminen kun nyt pitäis painaa täysillä salilla ja lenkillä...

Mutta on mulla jotain hyvääkin kerrottavaa. Mun nilkka alkaa olen ihan kunnossa. Tai sanotaanko paremminkin, että niin kunnossa kun se voi olla... Ihan samanlainen se ei ole kun ennen sen loukkaamista, eikä luultavasti koskaan tule olemaankaan. Pieni turvotus siihen on jäänyt, mutta se saattaa vielä hyvällä tuurilla kadota. Nilkka ei liiku ihan yhtä hyvin kuin toinen, eli saan toista nilkkaa ojennettua ja taivuteltua paljon paremmin. Tämä on ongelma, joka ei välttämättä koskaan parane kokonaan. Pientä kehittymistä voi edelleen odotella, mutta aivan toisen veroinen siitä koskaan tuskin tulee :( Onneksi se ei ole enään kipeä juuri ollenkaan, joskus nilkkaan saattaa välillä vihlasta kovaakin, mutta sen pitäisi mennä vielä ohi. Pientä remppaa lukuun ottamatta nilkka on siis parantunut hyvin. Jossain vaiheessa olin jo melkoisen epätoivon partaalla, mutta nyt alkaa näyttämään aika hyvältä. En usko, että nilkka mua kauheesti hidastaa intissä tai muuallakaan. Jos se nyrjähtää voi seuraukset olla aika karuja, mutta oon koittanu vahvistaa sitä parhaani mukaan, enkä usko, että nilkasta enään kauheesti vaivaa tulee. Toivotaan parasta!

Joulukin on jo ihan kohta ja oon jo ihan joulumielellä! Rakastan joulua yli kaiken! Se on vaan niin ihanaa aikaa kun ei ole kiire minnekkään, saa olla perheen kanssa, syödä hyvin, nauttia joulun tunnelmasta, olla vaan ja laiskotella kotona jne.. Tästä joulusta tulee varmaan vähän erilainen kuin aikaisemmin, koska en varmaan malta istua edes joulupöydässä rauhassa paikallani :) Jouluna päälinmäisenä kun varmasti on hirveä jännitys ja odotus intin alkamisesta! Tänään STJ näyttää vaan 26 ja jouluna päiviä on enään ihan muutama. Ja niinhän se vaan menee, että jännitys kasvaa enemmän ja enemmän mitä lähempänä palvelukseen astuminen on, taitaa siis mun joulusta nauttiminen jäädä tänä vuonna vähän intin odotuksen varjoon :)

6.12

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Vietetään hauska päivä ja kunnioitetaan veteraanien ja kaatuneiden suurta uhrausta, josta me saadaan nauttia!

Sen lisäksi, että tänään on itsenäisyyspäivä on myös enään tasan KUUKAUSI palvelukseen astumiseen! Nyt jos koska alkaa tuntumaan, että palvelus tosiaan alkaa aivan kohta.

Kysykäähän!

Kysymykset ovat aina tervetulleita ja vastaan niihin enemmän kuin mielelläni. Totta kai koitan kertoa asioista mahdollisimman laajasti ja kattavasti, mutta väistämättä joku asia jää aina vähemmälle huomiolle.

Itse huomasin aiemmin, että naisvarusmiehet kirjoittavat blogeissaan paljon lyhenteillä ja pitävä joitakin asiota ihan itsestään selvinä (näin varmasti tulee käymään myös minulle vaikka sitä yritänkin välttää). Intistä vielä haaveileville lyhenteet ovat usein kuitenkin täyttä hepreaa ja monista aivan pienistäkin asioista haluaa kuulla ihan kaiken. Blogaaja ei kuitenkaan aina huomaa, että joku toinen ei välttämättä tiedä niin paljoa jostakin asiasta kuin itse tietää. Monesti pikku jutuista ei vaan huomaa kirjoittaa. Siksi olisikin tärkeää jos kysyisitte asioista jotaka vähääkän mietityttävät. Ja muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei olekkaan, ainoastaan tymiä vastauksia :D Ihan mitä vaan, isoja ja pieniä kysymyksiä voi esittää ja ihan jokaiseen vastaan oikeasti mielelläni.

Lisäksi jos jostakin aiheesta haluaisitte erityisesti kuulla ja mahdollisimman yksityiskohtaisesti, sekä kysymyksiä riittää vino pino voisitte esittää myös postaustoiveita. Toiveissa voi myös esittää kysymyksiä ja tarkentaa mistä erityiseti haluaisitte kuulla. Koitan mahdollisimman hyvin täyttää kaikki tulevat toiveet (toivottavasti niitä tulisi.

Eli nyt ei muuta kuin kyselemään! Tietenkään ennen palveluksee astumista en hirveästi voi palveluksesta kertoa mutta sekin aika koittaa ihan pian :)

STJ 50!!!

Voi jetstas! Tänään puhelimen widgetissä komeili luku 50! Siis 50! Sen on todella vähän ja alan oleen jo ihan innoissani. En millään jaksaisi enään odottaa 50 päivää, mutta loppujen lopuks sehän menee jo ennen kun ehdin edes huomata. Ja sitä ennen on vielä paljon tehtävää. Tehtävä lista on melkoinen ja voisinkin esitellä sen täällä myöhemmin. Yksin iso kohta sitä listaa on kunnoto!

Maanantaina liikuntakielto loppui ja suuntasin heti salille. Mä oon vähän sellanen, että jos raahaudun salille se olis sitten kaikki tai ei mitään. Ja kaikenhan mä sitten otin. Paikat ihan tulessa, mutta tiedämpähän tehneeni kunnolla. Ja ylipäätään treeni sujuu nyt ihan älyttömän hyvin. Joka treenin oon tehnyt hyvällä fiiliksellä ja painot on jopa vähän isommat kun ennen liikuntakieltoo. Oon joka kerta ollut todella tyytyväinen treeniin ja se on mun mielestä hyvä merkki, koska usein vaadin itteltäni ihan liikaa. Eli siis jos oon tyytyväinen sen on vaan merkki siitä että oon tehnyt 110%. Monesti salin jälkeen oon lähtenyt vielä lenkille. Illalla fiilis on vaan niin mahtava kun tietää antaneensa kaikkensa.

Mulla on nyt niin voittaja fiilis ettei mitään rajaa! Oon todella pitkään stressanu kuntopuolesta ja tällä viikolla oon huomannut että stressaan ehkä sittenkin vähän turhasta. Motivaatio ei varmaan koskaan oo ollut näin korkeella ja nyt on sellanen fiilis että voisin tehdä ihan mitä vaan. I CAN DO IT!!! ;)

Haters gonna hate

Lupailin viime postauksessa, että tällä kertaa kerron vähän mitä enemmän ja vähemmän tuntemattomat ihmiset sanoo kun kerron meneväni inttiin.

Aluksi useimmat ovat todella yllättyneitä ja varmistavat kuulleensa oikein. Tstä onkin tullut mulle tavallaan hauskan pitoo: pudotan tän "pommin" jotenkin kummallisella hetkellä tai puhun inttiin menemisestä ihan itsestään selvyytenä. Lopputulos on usein se, että toisella menee pasmat ihan sekasin ja jauhot suuhun. On tosi hauskaa kattella kun jonkun naamalla käy ainakin 20 eri ilmettä ennen kun se saa puhekykynsä takaisin. Jep, mulla on halvat huvit :D

Pääsääntöisesti olen saanut todella positiivista palautetta. Vaikka monelle onkin aikamoinen yllätys, että armeijan harmaat mua tammikuussa odottaa useimmiten saan kyllä ihan kannustavia kommetteja. Monet kerotvat kuinka arvostava intin käyneitä naisia ja miten hienoa on kun armeijaan vapaaehtoisesti menen.

Sitten on se toinen puoli... Olen myös saanut jonkin verran negatiivista palautetta. Toki paljon paljon vähemmän kuin positiivista, mutta olen kuitenkin. Ja niinhän se vaan menee, että mieleen jää usein ne negatiiviset kommentit ja yhden negatiivisen kommentin voima on usein sama kuin sadan positiivisen. Olen kuullut mm. että naisten paikka on keittiössä, en tule pärjäämään, olen hullu, olen itserakas, naiset menee armeijaan vaan miesten takia ja paljon muutakin yhtä järjetöntä. Muutaman kerran negatiivinen palaute on ollut jopa todella ilkeää ja saanut vähän pahalle mielellekkin. Olen yrittänyt jättää negatiiviset ja asiattomat kommentit ihan omaan arvoonsa, mutta joskus se on vain vähän vaikeeta... Koittakaanhan ihmiset miettiä toisita ensin sitä positiivista puolta, aina ei tarvii olla haukkumassa. Kukaan kun ei ole täydellinen, en minä etkä sinä. Kyllä sitä positiivistakin palautetta voi antaa sen negatiivisen sijaan.

Mutta koitan usein ajatella että haukkuja on kateellisia mulle syystä tai toisesta;)

Mulle on ollut myös todella iso yllätys miten paljon naisen armeijaan meneminen aiheuttaa keskustelua. Sekä positiivisessa, että negatiivisessa mielessä.  Ihmisiä kiinnostaa yllättävän paljon naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Varsinkin vanhempien ihmisten kanssa armeijasta tulee juteltua tovi jos toinenkin. Mutta myös nuoria kiinnostaa aihe melkoisesti. Usein multa kysellään ihan kaikkea hakemisesta ja valintatilaisuudesta itse palvelukseen. Palveluksesta en toki osaa vielä kauhesti kertoa :) mutta kaikesta muusta kerron parhaan kykyni mukaan. Mun mielestä armeijasta on aina kiva turista ja vanhempien herrojen armeija/rintama juttuja voisi kuunnella ikuisuuden :D

Suku ja kaverit

Näin isänpäivän kunniaks voisin vähän kertoo mitä mieltä mun sukulaiset ja kaverit on tästä mun inttiin menosta.

Perhe:
Isä on haljeta ylpeydestä kun meen armeijaan. Se tsemppaa ja kannustaa ja sen on melkein yhtä innoissaan kun mä. Isä on aina myös innolla kertomassa omista intti ajoista ja kun se kunnolla vauhtiin pääsee ei loppua ihan heti näy. Samalla se on ehkä myös vähän peloissaan miten sen pikku tyttö siellä tulee pärjäämään :D  Äitikin on todella ylpee ja kannustaa, mutta sitä pelottaa ehkä isää enemmän se, että en pärjää ja joudun syystä tai toisesta keskeyttään ja se tietää, että se olis mulle ihan hirveetä. Pikkuveljiä mulla on pitkä liuta ja niitä ei oikeestaan kiinnosta. Välillä niitten puheista voi kyllä rivien välistä lukee, että ne on omalla tavallaan ylpeitä, mutta useinmiten ne vaan kysyy saako joku niistä mun huoneen jos oon vaan viikonloppuisin kotona :D

Muu suku:
Oikeestaan koko suku on aika mukavasti tsempannu mua. Etenkin mummu, pappa ja yks mun serkku on todella ylpeitä, että meen inttiin. Välillä se on jopa vähän hassua kun ne mennee ja kertoo kaikille vähääkään tutuille että tammikuussa palvelus mua odottaa. Sitten on tietenkin mun kadetti serkku, joka on todella paljon kannustanut ja neuvonu mua. Se aina kertoo sen intti ja maanpuolustuskorkeakoulu juttuja ja lisää loppuun, että kyllä mä sitten itse mpkk:lla ollessa tiedän paremmin mistä se puhuu (pääsisinkinn vaan sinne asti ensin, mutta ainakin luotto on kova) Tietenkin sekaan mahtuu myös niitä ei niin ymmärtäväisiä. Muutamalta sedältä oon saanut kuulla miten ne ei ymmärrä ollenkaan miks meen inttiin. Mutta eikö se vähän kuulu asiaan, että kaikki ei sitä tajuu?

Kaverit:
Useimmat mun kavereista on vahvasti sitä mieltä, että mun päässä on varmasti jotain vikaa :D Johtuuko se sitten siitä, että oon menossa inttiin vai jostain ihan muusta, sitä en tiedä :D He kuitenkin tsemppaavat ja uskovat minun pärjäävän. Tietenkin sitten on ne kaverit, joita olen saanu MPK:n kurssien kautta. He luonnollisesti ymmärtävät vähän paremmin tätä juttua. He kannustavat ihan omalla erityisellä tavallaan ja on välillä tosi kiva päästä jutteleen armaijaan lähdöstä ilman, että kukaan katsoo wtf-ilmeellä :)

Ensi postauksessa voisin kertoa, mitä ihan uudet tuttavuudet sanoo kun kerron, että tammikuussa olisi lähtö. Jotta tästä ei tulisi mitään kilometripostausta jota kukaan ei jaksa lukea säästän sen siis ensi kertaan.

Kuva-postaus

Koska en just nyt keksi mitään kovinkaan tärkeää kirjoitettavaa ajattelin, että kuva-postaus olisi aika helppo vaihtoehto. Ja eihän mun naamaa ei oo täällä kauheesti näkynyt niin nyt olis varmaan ihan kelpo hetki heittää kehiin muutama kuva :)

STJ 61!

Hyvät vai huonot uutiset?

Hyvät siis. Pari päivää sitten postilaatikkoon kolahti ennakkotieto lomake. Oon nyt ihan innoissani tutkiskellut mitä siihen täyttäisin ja kyllähän se ajatus alkaa kirkastua. :)

Ja sitten huonot...Nilkka ei ole parantunut täysin ja nyt on kulunut  jo kuusi viikkoam siitä kun nivelsiteet menivät eli nilkan pitäsi olla nyt jo lähes kunnossa. Mutta ei ole! Kepit ja tarrakipsin hylkäsin jo 4 viikoa sitten. Nyt jalassa on sellanen pienempi tuki.

Pystyn kyllä kävelemään normaalisti, pitkillä matkoilla nilkka tosin kipeytyy.  Juoksua se kestää vain pieniä matkoja. Olen viimne aikoina käynyt jonkun verran kävelyllä, mutta eipä siitä suurta hyötyä ole ollut, muutaman kilometkin lampsiminen kun ei kauheasti kuntoa kohota...

Toisaalta lääkäri kuitenkin sanoi, että nilkka voi olla vielä kolmenkin kuukauden päästä ajoittan kipeä, joten toivo elää! Ehkä se siitä vielä. Toivotaan siis parasta ja pelätään pahinta.

Ja sitten vuorossa on jälleen kerran stj:n kauhistelua. 61!!!! Siis 61 siviilipäivää jäljellä!!! Sehän on kaksi kuukautta! Mihin ne päivät oikein katoo?

Voihan jalka...

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin nyrjäytin nilkkani Sissikurssin loppusodassa. Jo kurssilla tajusin, että nyt se meni pahasti. Kotona huomasin, että nilkka näytti siltä, että olisin laittanu sukkaan ihan oikeasti tennispalljon ja astumista se ei sietänyt ollenkaan... Aamulla sitten suunnaksi lääkäri....

Jalka kuvattiin ja murtumia ei onneksi ollut. Suurin osa nilkan nivelsiteistä olikin sitten revähtäny, osa todella pahasti ja tavallisesti nivelsiteet menee vain tietyltä alueelta, mutta jotenkin onnistuin loukkaamaan nivelsiteet koko nilkasta, sisä- ja ulkosyrjätlä, keskeltä ja jopa luiden välistä.... Sain sitten 6 viikkoa liikuntakieltoa, kepit ja maailman kauheimman walker-kipsin ;( Onneksi pääsen tästä jättikipsistä eroon jo 2 viikon kuluttua kun se vaihdetaan pienempään tukeen.

Pakko kyllä sanoa, että ottaa päähän todella paljon! Lähes puolet siviili ajastani menee nyt jala toipumiseen ja treenaaminen jää ihan liian vähäiseksi. Ajatellaan kuitenkin positiivisesti, onneksi jalka ei ollut kuitenkaan murtunut ja se ehtii parantua ennen inttiä...

Tässä vielä kuva tosta kipsitä. Pahoitteluni huonosta laadusta, kuva on instagramista ja sen takia ei tässä kovin hyvä laatunen...



Ja loppuun vielä muutama kuva Sissikurssilta:

Naamassa meillä oli tollasta maalia. Se oli ihan sairaan vaikee pestä pois ja tosi tahmasta, naurettiinkin että kun painais pään puskaan niin saatais tosi hyvä naamiointi kun kaikki lehdet ja muut roskat tarttuis kiinni :) Tuli kyllä kunnon sissi fiilis kun koko porukka oli ihan maalin peitossa :) Ja näytän tossa kuvassa aika paljon mieheltä :D

Sissikurssi

Viime viikonloppuna olin Hämeen ilves 2013 harjoituksessa Sissikurssilla. Oli kyllä ihan huikee leiri :)

Perjantaina varustamisen ja alkupuhuttelun jälkeen lähdettiin maastoon ja koko loppu ilta menikin sitte leirin perustamisessa. Päästiin nukkuun jo 12 aikaan. Yö vietettiin sissiteltassa ja en saanut nukuttua oikeestaan koko yönä, ajattelin vaan miten luksusta pj-teltta olis ollut (luksuskin on aika suhteellinen käsite, sillä seuraavana yönä arvostus sissitelttaa kohtaan oli jo ihan toista luokkaa :D )

Lauantaina heräty oli kuuden aikoihin ja samalla alkoi tiukkka ääni- ja valokuri. Leirin purkamisen jälkeen, alettiin kerrata tähysmiinan ja viuhkaräjähdepanoksen asennusta. Sen jälkeen tieliikenteen häirintää hinkattiin muutaman kerran. Tämän jälkeen matka jatkui seuraavaan "kotiin" eli käytiin tsekkaamassa seuraava yöpymispaika ja samalla pidettiin huoltotauko eli syötiin. Ja kaikki ruokahan tehtiin itse sissipakkauksen ja trangian avustuksella. Ja kaikilla siirtymis matkoilla selässä killu iso reppu, olisin niin toivonut että oltais käytetty päiväreppuja jotka kuitenkin oli isorepun sisällä ja jätetty isot reput jonnekkin kätköön koko päiväks. Tosin aina kun lähdettiin suorittamaan jotain tehtävää jätettiin kaikki reput jonnekkin kätköön. Seuraavaksi lähdettiin kokoontumispaikkaan ja sitten vuorossa oli kolonnan tuhoamista ihan käytännössä, mukana oli siis autoja, mutta tähysmiinojen sijasta käytettiin tietenkin pavoja.
Sen jälkeen käytiin vähän tähystelemässä Joukkueen taistelutekniikka naisille kurssia, oli aika siistiä kattella piilosta miten toisten leirissä tapahtu. Sitten takaisin reppukätkölle ja kohti kotia, mutta matkalla tuli vähän mutkia matkaan... Kesken matkan metsän siimeksistä kuului TUNNUSSANA! ja siinä vaiheesssa aloin miettiä vaan kaikkia kirosanoja jotka vaan tiesin. Sillä sissi ei koskaan kysy tunnussanaa ja meillä oli vielä sellanen tunnussana missä oli kaks osaa eli toinen sanoo automaattisesti sen toisen osan ja toinen täydentää, kukaan ei siis kysy tunnussanaa.... Tiedettiin siis heti ettei kysyjä ollut meidän kurssilaisia. Ja kuten sisseillä on tapana irtauduttiin, eikä jääty taisteluun... Tämä tarkoittaa siis että lähdettiin painaan pää kolmantena jalkan karkuun ja isoreput selässä... Loppujen lopuksi päästiin turvallisesti leirpaikalle jolloin vuorossa oli taas huoltamista ja todella paljon vartiointia.
Sitten lähdettiin taas vähän härnään naisia :) Tehtiin siis hyökkäys naisten leiriin ja se oli kyllä ihan sairaan hauskaa. Kaikki lähti ihan sairaan innoissaan ja se kyllä näky :) Edetiin avorivissä kohtileiriä ja joku laukas yhden pavanki, mutta eipä siihen kukaan edes reagoinut. Hetken aikaa ammuttiin kohti leiriä (räkäpäillä tietenkin ;) ) heiteltiin TOPpeja ja savuheitteitä ja ammuttiin valopistoolilla. Sitten kuten sissien kuuluu niin nopean iskun jälkeen irtauduttiin taistelusta eli siis lähdettiin pois. Vasta samoihin aikoihin kun oltiin jo lähdössä pois naiset alkoi kunnolla reagoida :)
Sitten suunnaksi taas koti ja alettiin valmistelemaan nukkumaan menemistä, koska oli jo niin pimeä ja tiukka valokuri, joten olisi ollut vaarallista lähteä pilkkopimeässä toikkaroimaan ympärinsä.
Nukkumaan mennessä sissiteltta olisi ollut ehkä paraskaverini vaikka edellisenä iltana en siittä vielä kauhesti välittäny, nimittäin nukuttiin taivas alla, pelkissä makuupusseissa. Oli vähän viileä yö :)
Halukkaat sai vielä lähteä kohti naisten leiriä, itse en mennyt mukaan, mutta pääsin silti tavallaan seuraamaan taistelua, sillä meidän leiriin asti kuului naisten kiljuminen ( en tajua mitä ne siellä kiljui mutta kuulosit siltä, että koko kurssi olisi kiljunut niin paljon kun ikinä vaan jaksoivat :D ) valopistoolit näkyivät leiriimme asti ja laukausksiakaan ei voinut olla kuulematta. Oli kuulemma ollut hauska tehdä useampi nopea isku, tosin naiset eivät olleet ollenkaan niin mielissään asiasta :)

Sunnuntaina herätys oli 4.30 ja edessä oli loppusota. Lähdettiin heti kohti seuraavaa kohtaamispaikka, edes aamupalaa ei ehditty syömään. Kahden sissiryhmän tehdtävänä olis siis hyökätä ake-kylään ( siis semmoseen asutuskeskutstaistelu harjoittelupaikkaan missä on taloja). Toinen ryhmä tuhosi muutaman kohteen ja toinen suojasi. Itse olin tukea antavassa ryhmässä. Oli todella hyvä fiilis lähteä hämärässä suorittamaan tehtävää :) Matkalla jouduttiin piiloutumaan ohi ajavalta panssarivaunulta ja se jos mikä loi aidon tuntuisen fiiliksen. Sitten hiippailtiin aivan ake kylän laidalle ja vihollinen avasti tulen, meillä ei ollut  lupa avata sitä. Sitten aloimmekin toteuttamaan sissien tasitelutapaa... Eli nopea isku ja irtauduttiin. Juostiin ihan sairaasti karkuun, välillä pysähdittiin ampumaan ja taas matka jatkui.... Tätä jatkui ihan sairaan kauan, oltiin kävelty samaa matkaa yli 30 min ja nyt se piti juosta niin nopeasti kuin ikinä vaan jaloistaan pääsi... Maasto olis todella raskasta ja olin lopussa ihan poikki, mutta enpähän ollut ainoa... Onneks kaikki tsemppas toisiaan ja sen voimalla varmaan jaksoinkin loppuun asti... Ihan viime hetkillä keskittyminen sitten herpaantu hetkeks ja kaaduin, nilkka nyrjähti ja tunsin heti että voi saakeli nyt ei hyvin käynyt... Oli vaan pakko jatkaa eikä sitä kipua oikein huomannut keskellä taistelua. Vasta kun pääästiin kokoontumispaikkaan aloin huomata miten hiton kova kipu oli... Onneksi kurssi oli jo ihan lopuillaan eikä rasitusta tullut enään kauheasti...
Sitten vuorossa olikin jo varusteiden palautus, sauna ja ruokailu ja sitten nokka kohti kotia


Oli kyllä ihan sairaan hauska kurssi ja etenkin loppusodassa oli fiilis todella korkealla. Ja niinhän se vaan menee, että ihmisethän ne hyvän kurssin tekee, meillä oli ihan sairaan hyvä porukka ja tiukallakin hetkellä kaikki tsemppas toisiaan :)

Mutta vaikka leiri oli hauska, oli se kyllä raskaskin.. Fyysisesti ja henkisesti....
Painavan repun kanssa juokseminen ja kaikki muu fyysinen toiminta oli välillä todella rankkaa, mutta selvisin siitä lopulta ihan hyvin :) Henkinen puoli olikin sitten vähän haastavampi... on jano, nälkä, uni, kylmä, sulla on märät vaatteet ja oot jossain vartiossa, kyllä se alkaa aika nopeasti syödä vahvintakin miestä... Mutta mun mielestä oli ihan hyvä että muutamia epätoivon poikasiakin ilmestyi koska sitten intissä ei tule ihan täytenä yllätyksenä :)


P.S. Lauantaina paukahti viimeinen satanen, nyt TJ on jo kaksinumeroinen

Varoitus heti alkuun, että tästä on tulossa todella sekava postaus...

Ensi viikonloppuna olen menossa pitkästä aikaa MPK:n järjestämälle kurssille. Kyseessä on Hämeen Ilves harjoitus, johon olen aisallistunut aiemminkin, nimittäin viime vuonna Joukkueen taistelutekniikka naisille kurssille. Sama kurssi oli tänäkin vuonna tarjolla, mutta ajattelin vähän nostaa panoksia ja olenhan ton kurssin jo nähnyt. Tänä vuonna edessä olisi Sissikurssi :D Kurssi on tarkoitettu reserviläisille, mutta usein lupaa kysymällä voi olla mahdollista päästä jollekkin reserviläisille tarkoitetulle kurssille vaikka ei reserviläinen olisikkaan... Taito vaatimuksina oli riittävän hyvä kunto ja se, että osaa käyttää rynnäkkökiväriä. Näistä molemmathan on omalta osaltani kunnossa, joten sain luvan osallistua kurssille. Odotukset on kyllä todella korkealla ja samalla myös vähän jännittää, jonkun verran haastavampi kurssihan tuo on kun suurin osa aiemmin käymistäni kursseista. Aiemmista kursseista poiketen tuolle kurssille on myös melko paljon materiaalia, mikä olisi hyvä opetella ennen kurssia. 23 sivua hepreaa, ei ole kovin helppo juttu opetella. Asiaa auttais jos ymmärtäisin kaikki mitä materiaaleissa kerrotaan, mutta en ymmärrä, monet jutut kun on tarkoitettu reserviläisille... No ei muuta kun lukemaan ja netistä etsimään tietoa niin kyllä se siitä, toivottavasti... Kerron sitten kurssin jälkeen miten se meni :)

Katselin tänään STJ:tä ja ihan kauhistuin! Se näyttää jo 106 ja kohta sataset paukkuu viimeisen kerran! Ihan vähän aikaa sitten se oli monta sataa, mihin ne päivät on kadonnu?! Toisaalta on tosi kiva juttu, että pian vihdoin ja viimein pääsee astumaan palvelukseen, kun olen sitä jo niin kauan odottanut. Mutta samaan aikaan pieni pelko alkaa valtaamaan mielen... Mitä jos en oo tarpeeks hyvässä kunnossa silloin? Mitä jos paikat vaan yksinkertaisesti hajoo? Mitä jos en pärjää siellä? Mitä jos joudun jostain syystä keskeyttään?
Toisaalta samaan aikaan itseluottamus vaan kasvaa. Jännä miten samasta asiasta voi olla täysin ristiriitaisia tunteita :D

Ja treeneistä vielä sen verran, että oon nyt huomannut, että opiskelijana on paljon helpompi treenata kun töissäkäyvänä. Oli niin helppo mennä koulun jälkeen viereiselle salille ja vielä illalla vaikka lenkille ja jos toimi oiken tehokkaasti niin aikaa jäi vielä ylikin. Nyt mulla on uus työ ja on mentävä aamulla aikaisn töihin ja tuun vasta illalla kotiin kun pelkästään työmatkatkin vie tunteja ja sitten pitäis ajaa vielä kaupunkiin, että pääsis salille ja sitten on mentävä todella aikaisin nukkumaan, että jaksaa taas aamulla mennä töihin... Paljon hankalampaa kuin ennen, mutta kaikkeen tottuu ja kyllä sen tasapinon jostain löytää :D

Postaus ehdotuksia?

Täällä taas! Viimekerrasta onkin jo rutkasti aikaa. Syynä tähän ei ole (ainakaan kovin paljoa...) laiskuus tai saamattomuus, vaan se etten yksinkertaisesti tiedä mistä kirjottaisin. Näin ennen inttiä mieleen ei oiken tule mitään mistä kirjoittaa, koska arki rullaa tavalliseen tapaansa ja mitään erityistä ei juurikaan tapahdu... Jos siellä ruudun toisella puolella on jotain hyviä postausideoita niin kommentteja ja ideoita otan oikein mielelläni vastaan! Myös kysymykset ovat tervetulleita ja vastaan niihin enemmän kuin mielelläni :)

Olen pienen motivaation lopahtamisen jälkeen päässyt taas vauhtiin treenaamisessa. Treeni kulkee todella hyvin, jatkuvasta sairastelusta huolimatta. Olen taas kesän tauon jälkeen aloittanut salitreenit ja pakko myöntää, että on se vaan niin ihanaa :) Se tunne kun raahaudut ulos salilta ja tiedät antaneesi kaikkeisi ja seuraavan päivän armoton lihaskipu <3 Yllätyksekseni olen myös huomattnut, että pidän sittenkin lenkkeilystä, aiemmin se oli lähinnä pakkopullaa.

Yksi motivaation kohottaja on ollu uusi sykemittari, Polar ft60. Mulla on jonkun verran kokemusta sykemittareista ja tään on kyllä ehdottomasti paras, paljon parempi kuin osasin kuvitellakkaan. Tässä on todella paljon erillaisia sovelluksia ja se kertoo todella monipuolisesti yksittäisen treenin ja koko viikon tehosta. Oon niin rakastunut tähän vehkeeseen, suosittelen kyllä lämpimästi!

Kuva on googlesta

Ohjelmia

Nyt on kyllä niin paljon motivaatioo ettei ole pitkään aikaan ollut näin paljoo. En tiedä mistä tää kaikki motivaatio on tullut, mutta hyvä että tuli ;)

Yks asia mikä on varmasti lisännyt mun motivaatioo on treeniohjelmat. Olen oppinut pt:ltä, tutuilta ja netistä ihan hirmu paljon liikunnasta, salittreenistä, ruokavaliosta yms. Tietekään en ole mikään ammattilainen, mutta jotain sentään osaan, vaikka itse sanonkin :) Olen viime aikoina tehnyt todella monelle kaverille, sukulaiselle ja tietenkin itselleni erilaisia treeni-, sali- ja ruokaohjelmia. Todella tyytyväisiä kaikki ovat olleet ja oon tykännyt tosi paljon tehdä erilaisia ohjelmia. Mitä enemmän noita ohjelmia teen sitä vakuuttuneempi koko ajan oon, että oon niin menossa oikeelle alalle. Liikunta-ala on niin mun juttu, ja hyvä niin :) Tälläkin hetkellä teen yhdelle kaverille ohjelmaa ja niin nautin siitä hommasta. Mielessä on jo pitkään kypsynyt ajatus siitä, että opiskelisin ihan oikeaksi personal traineriksi ja voi olla, että vielä joskus oonkin pt :)

Motivaation määrä näkyy myös mun treenaamisessa. Nyt kesällä oon lähinnä käynyt lenkillä, koska en töiden takia ole salille juurikaan ehtinyt, mutta en haluaisikkaan. On paljon mukavampi juosta ihanassa kesäilmassa kun hikoilla kesäisin niin tunkkaislla salilla ja ihan oikeesti juokseminen on kivaa jos on oikeella asenteella liikkeellä. Sitten syksyllä alan taas käymään salilla, sitä odotellessa.

p.s. STJ 174

-Linda

Kysely

Puolen vuoden kunniaksi lisäsin oikeeseen reunaan kyselyn, siitä miten pitkään uskotte minun pysyvän intissä. Olisi mukavaa, jos voisitte vastata siihen sen mukaan mitä oikeasti uskotte eikä vaan kohtelaisuudesta "koko vuotta".

Siispä kaikki vastailemaan!

II/13

Tänään lähti sitten erä II/13. Siitä on aika ristiriitaset tunteet. Toisaalta kiva, että moni kaveri pääsi lähtemään pitkän odottelun jälkeen, toisaalta taas olisin jo itse halunnut mennä ja täällä kotona (tai siis töissä) murjotan ja odotan omaa vuoroani, ehkä jopa pienen kateuden pistoksen olen tänään tuntenut.

Sitten toissalta taas puoli vuotta menee ihan tajutonta vauhtia ja kauhistuttaa jo, että mulla on loppujenlopuks enään tosi vähän aikaa siviilissä. Kaikkein eniten mua kuitenkin huolettaa kunto, se kun ei ole parhaalla mahdollisimmalla tasolla tai edes haluamallani tasolla. Toki aikaa vielä on tehdä jpotakin sille kunnolle, mutta ei ehkä tarpeeksi.

Kaikkein päälimmäisenä fiiliksenä on kuitenkin ilo ja innostus, onhan seuraavaks mun vuoro! Oon niin iloinen että stj on tänään enään 182, koska hyvin on vielä mielessä kun se oli lähemmäs 800... En malta enään odottaa!!!

Kiirettä pitää

Pitkästä aikaa ilmottelen ittestäni mitään. Ihan hävettää, että viimne postauksesta on jo niin julmetun pitkä aika. Mutta eipä tässä mitään erikoista ole tapahtunutkaan mistä olisin voinut kirjoittaa. Tässä pieni tiivistelmä mitä mulle kuuluu:

Oon ollut viime aikoina ihan sairaan kiireinen. Koko ajan on jotain menoo ja juoksen paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Kaikkee pitäis ehtiä tehdä ja niin monia ihmisiä pitäis tavata... Tarvitsisin kuumeisesti muutaman lisätunnin päivään...

Noin kuukausi sitten kävin ammattikoulujen pääsykokeissa. Kävin Kisakalliossa, Pajulahden urheiluopistolla ja Kuortaneen urheiluopistolla. Hain siis liikuntaneuvojaksi. Pääsykokeet meni ihan hyvin, paitsi uinti, oon niin huono uimaan ;) Niissä pääsykokeissa oli todella paljon erillaisia liikuntatestejä ja haastattelu ja osassa paikoista kirjallinenkin koe.

Pari viikkoo sitten musta tuli ylioppilas! Lukio on siis takana ja vihdoinkin sain valkolakin päähäni. Oli kyllä ihan mahtava päivä! Ensin juhla koululla, sitten kotona ja illalla suuntasin vielä kavereiden luokse. Voisin laittaa joku päivä (jos ehdin/muistan) muutaman ylppäri kuvan tänne :)

Heti ylppäreiden jälkeen suuntasin amk:ien pääsykokeisiin. Pyörähdin Kajaanissa ja Rovaniemellä liikunnanohjaajan pääsykokeissa :) Pääsykokeet meni ihan mukavasti ja toivottavasti pääsisin jompaankumpaa. Pakko kuitenkin todeta, että huonona puolena noissa molemmissa kouluissa on se, että ne on niin kaukana. Monen tunnin junamatka ei oo mikään maailman miellyttävin kokemus. Liikunta-alalle on kyllä tosi paljon hakijoita ja molemmissa pääsykokeissa olikin ihan sairaasti porukkaa ja vaan harvat pääsee sisään... Olis siis melkonen saavutus jos amk:iin pääsisin... Toivo elää kuitenkin... 

Kesäloman alussa menin kesätöihin. Oon mun serkun pienessä kesäkahvilassa. Tykkään tosi paljon olla täällä, koska tää työ on ihan hauskaa kun saa vaan keitellä kahvia ja jutella ihmisille ja sitten on paljon  aikaa kun ei ole asiakkaita ollenkaan, niin voi olla esim. koneella ;) Ja ennen ja jälkeen työpäivän voin mennä mun sedälle joka asuu tässä ihan vieressä. Kyseessä on siis iso maatila. On niin hauskaa päästä hoiteleen lehmiä ja lampaita ja hevosia ja koiria ja kissoja ja kaikkia niitä eläimiä, joita siellä on. Ja tottakai pääsen ratsastaankin, oon nyt viime aikoina herättänyt mun sisäisen heppatytön takaisin henkiin ;) Ja tietenkin täällä on hyvää seuraa, sitä ei saa unohtaa ;)

Eilen tuli muuten amiksien tulokset ja sain hyviä uutisia. Pääsin Kisakallioon!!! Oon ihan sairaan innoissani! Monesta sadasta hakijasta vain 18 valittiin ja mä pääsin! Kisakallio onkin just se paikka minne amiksista halusin. 

Vielä pitää jännittää niitä amk tuloksia, mutta vähän epäilen etten pääse niihin. Mutta ei se haittaa koska voi  sitten Kisakallion jälkeen hakee uudestaan ja haluan hirveesti mennä tonne Kisakallioon, vaikka se onkin amis. Usein ajatellaan, että vaan luuserit menee lukion jälkeen amikseen, mutta ei se mun mielestä niin mee. Paljon mielummin mä meen amikseen kun etten pääsisi minnekkään!  Sitä paitsi kyllähän amiksistakin valmistuu ammattilaisena ja voi saada oman alansa töitä vaikka ei olisikkaan ollut montaa vuotta korkeakoulun penkkiä kuluttamassa.

Täytyy nyt sitten kattoo miten saan ton koulun  ja armeijan sopiin yhteen... 

- Linda

Valintatilaisuus

Tänään oli siis valintatilaisuus Pirkanmaan aluetoimistossa. Aamulla siis otin suunnaks Tampereen ja pakko myöntää, että jännitti ihan sairaasti...

Aluks oli valintatilaisuuden aloitus, sitten oli kutsunta oppitunti, missä joku isoherra kerto yleisesti asepalveluksesta. Sen jälkeen päästiin tauolle ja syömään sotkun munkkeja (pakko myöntää, että ne maistuu joka kerta yhtä taivaalliselta :) ), kahvitauon jälkeen oli lyhyt sotilaskodin tervehdys. Sitten vuorossa oli nais alikersantin vuoro, joka kertoi meille tarkemmin millainen asepalvelus on naisen näkökulmasta ja oli kyllä hyvä esitys.
Kaiken tän jälkeen oli vuorossa se kaikista jännittävin osio eli mentiin lääkärintarkastukseen ja kutsuntalautakunnan haastateltavaksi.... Voi herranjumala kuinka mua jännitti, en oo varmaan koskaan ollut noin hermostunut... Onneks tyttöjä ei kutsuttu sinne aakkosjärjestyksessä vaan istumajärjestyksen mukaan, sillä aakkosjärjestyksessä olisin ollut melkein viimenen ja olis ollut ihan sietämätöntä jännittää monta tuntia. Tulin paikalle melko aikaisin ja sain paikan eturivistä, pääsin siis sen takia ensimmäisten joukossa noihin piinapenkkeihin. Lääkärintarkastus oli lähinnä se, että lääkäri luki mun paperit ja kirjoitti seuraavaan paperiin, että oon A mies, oli siis loppujen lopuks aika helppo nakki. Sitten piti vielä odottaa, että pääsisin sinne kutsuntalautakunnan tentattavaks... Jotenkin sain hirveesti tsempattua itseeni siellä lääkärin luona ja menin siis aika hyvillä fiiliksillä sinne lautakunnan eteen. Ei siellä lautakunnan luonakaan aikaa hirveesti kulunut: määräsivät mut vaan Parolaan tammikuussa 2014! Jee jee jee!!! Oli kyllä hirmuinen helpotus lähteä sieltä PAM kädessä, pakko myöntää, ettei hymyily ollut siinä vaiheessa kovinkaan  vaikeeta ;)
Sitten luokassa katsottiin muutaman videon pätkä, varusnaiselta sai kysellä kaikkea mikä mieleen vain tuli ja tottakai päästiin kokeileen miltä täyspakkaus tuntuu :) Se reppu oli kyllä paljon isompi kuin MPK:n kursseilla oon tottunut, koska kursseilla on se vanha maastopuku. Olisin itse varmasti mahtunut sinne sisään ;) Vaikka sen repun koko oli kyllä tosi massiivinen ei se kuitenkaan ollut niin painava miltä se näytti (onneks...) ja jaksoin ihan hyvin nostaa sen, toinen juttu on sitten sen kanssa liikkuminen... Yllättävän moni tyttö kellahti muuten selälleen täyspakkausta koittaessaan :D
Sitten päivä oli pulkassa ja lähdin sieltä, vaikkain tosi monet jäi vielä odottaan vuoroaan piinapenkkeihin, mulla kävi kyllä tosi hyvä tuuri kun istuin siinä eturivissä :))


Oli kyllä ihan huippu päivä! Sain paljon uusia tuttuja, esitykset oli mielenkiintoisia ja sain mukavasti uutta infoo ja siellä oli koko ajan tosi hyvä fiilis. Kaikken parasta oli kuitenkin se, että pääsin Parolaan tammikuussa 2014 :D Se oli just se paikka ja aika mihin halusin. Oon nyt niin innoissani ja onnellinen etten voi edes sanoin kuvailla sitä tunnetta :D

Tänää STJ 270!!!

Olin viikonloppuna Iittalassa Aseenkäsittely- ja ampumataitokurssilla ja oli kyllä ihan huippu kurssi. Päästiin kokeileen kahta tarkkuuskivääriä, jenkkikivääriä (en nyt just muista mikä sen oikee nimi oli...), glockia ja tietenkin rynnäkkökivääriä. Oli tosi kiva kokeilla sellsia asieta joihin ei ollut ikinä päässyt edes koskeen ja olihan tottakai hauskaa päästä rynkylläkin ampuun vaikka siihen oonkin tehnyt tuttavuutta jo aiemmin :) Kurssilla oli myös huippua se, että näin paljon tuttuja aiemmilata kursseilta, oli mukavaa päästä vaihtaan kuulumisia saman henkisten tyyppien kanssa (tavallisesti kun puhuu muille armeija- jutuista kaikki kattoo sellasella wtf-ilmeellä, tua oli kivaa just se, ettei kukaan kato sillain vaan tajuu heti mistä puhun :) )

Huomenna olis sitten edessä valintatilaisuus. Vähän jänskättää, että pääsenkö sinne minne haluan ja millon pääsen lähteen. Toivoisin, että pääsisin Parolaan Helsingin ilmatorjuntarykmenttii tai Niinisaloon. Toivoisin myös, että pääsisin astuun palvelukseen heinäkuussa, mutta luulen, että tammikuun erään lopulta päädyn. Ei se onneksi mun maailmaa kaada vaikka joutuisinkin tammkkuussa ja toisaalta ihan hyväkin ois, koska meen varmaan vielä syksyllä piipahtaan yo-kirjoituksissa, ehtisin treenaan paremmin ja voisin olla töissä koko kesän...

Nyt ois sitten kaikki kirjoitukset takana päin, toivottavasti meillä kahvitelaan keväällä.... Ihan varma en oo, varsinkin äikkä meni ihan päin seiniä.

Hyvä puoli tässä on nyt se, että mulla ei oo 2 kuukauteen mkitään muuta tekemistä kuin treenata :) Aion ihan oikeesti panostaa tähän :)

Valintatilaisuuteen tuli muuten vähän aikaa sitten kutsu. Se on 11.4. En millään jaksaisi odottaa sinne asti. Sitä odotellessa edessä odottelis 2 MPK:n järjestämää juttua. Ekaks on Aseenkäsittely ja ampumataitokurssi naisille ja sen jälkeen on Viikonloppu sotilaana- kurssi

Vannomati paras, vai onko?

Eilen olin poikaystävän valassa Niinisalossa. Oli kyllä kiva päivä valaa kattellessa ja varuskunnassa kierrellessä. En malta enään odottaa, että pääsisin itsekkin vannomaan valan :) Sinne voi kyllä mennä vielä melkonen aika....
Maanantaina ajattelin viedä paperit aluetoimistoon kun haku aikahan loppuu ensi viikon perjantaina. Parempi myöhään kun ei millonkaan, mutta hiljaa hyvä tulee ;)

Täytyy myös mainita, että viime viikonloppuna oli abi-risteily ja jösses mitä menoo.... ;)

Kiirettä pitää

Nyt oon muutaman viikko ollut kyllä ihan super kiireinen. On ollut preliminäärejä, äikän tekstitaito, enkun yo-kuuntelu, opettajien baariin vieminen,penkkarit ja paljon muuta...

Viikonloppuna olin MPK:n järjestämällä Talvi taidot kurssilla Satakunnan lennostossa. Olin siellä siis pe-su. Siellä opeteltiin paljon kaikenlaisia retkeily juttuja ja metsässä selviämistä talvella.

Sai valita nukkuiko puolijoukkue teltassa, itse tekemässä hätämajoitteessa vai lumi kintsissä. Koska itse olin vähän jo valmiiks kipee valitsin puolijoukkue teltan, koska luulin, että siellä olisi ollut edes vähän lämmin. Turha luulo oli.... Ekana yönä oli ihan saakelin kylmä koska kukaan muu mun lisäksi ei halunnu pitää kipinävuoroja ja siispä kamina sammui aika nopsaan, ja olisi ollut aivan mahdotonta pitää kipinää ihan yksin... Tokana yönä ei onneks ollut kauheen kylmä :) Puolustusvoimien sukset tuli myös aika tutuiksi kahden hiihtomarssin muodossa. Pakko myöntää etten erityisemmin tykäännyt niistä suksista... Oli kyllä kiva leiri :)


Nyt on salitreenisitä taas pieni tauko koska mulla ei oo rahaa ostaa uutta salikortiia, mutta toivottavasti saan pian uuden...

Eilen oli penkkarit ja oli kyllä tosi kiva päivä. Sillon vasta kun lähdettiin rekoilla koulun pihasta tajusin, että ihan oikeesti pääsen pois lukiosta jo tänä keväänä. Se oli kyllä aika mahtava fiilis (vähän ehkä myös haikee...)
Huomenna edessä onkin sitten abi risteily, en malta enään odottaa sitä :)

-Linda

Oon nyt melkein 2 viikko treenannut salilla tosi isoilla painoilla ja lyhyillä sarjoilla. Ei voi muuta sanoa kuin, että mun lihakset on paljon huonommassa kunnossa kun jotenkin kuvittelin. Kamalaa rääkkiä on ollut mutta samalla nautin siitä kivusta mitä siitä seuraa :) Oon nyt saanut sellasen treeni vaihteen päälle ettei mitään rajaa, tykkään niin kovasti rääkätä itteeni salilla ja eilen olin myös Body Attackissa, pakko sano että oli tosi rankkaa mutta silti kivaa :)

Nyt kun kerrankin oon oikeesti tosi motivoitunut treenaan niin loukkaan tietenkin itseni. En oikein tiedä mitä on tapahtunut, mutta vasemman käden peukku on kai venähtänyt jossain ja pahasti, sillä se on ihan älyttömän kipee. En pysty käyttään sitä ollenkaan. En siis voi mennä salille ennen kun se peukku on parantunut, koska kun en siis voi käyttää sitä peukkua ollenkaan en voi myöskään nostaa juuri mitään, siis en myöskään painoja.... Tosi kiva vaan...

Oon nyt 2 viikkoa treenannut salilla sillä personla trainerin tekemällä ohjelmalla ja oon kyllä tykännyt tosi paljon. 2 ensimmäistä viikkoo pitää tehdä vähän pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla jotta lihakset tottuis uusiin juttuihin, eikä tulis niin helposti kipeeks (tosin huomasin että lihakset kipeytyy silti tosi paljon:) ) Ensi viikolla sitten alan treenaan isommilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla, mikä maksimoi lihasten kasvun. Saa nähdä mitä siitäkin seuraa... ;)

Oon yrittänyt syödä mys mahd. monipuolisesti ja terveellisesti. Se on vaan vähän vaikeeta kun on tällanen nirso ja herkkuperse.... Proteiinia oon yrittänyt saada mahdollisimman paljon tavallisesta ruuasta ja oon myös alkanut syömään proteiini patukoita ja Dietmix Fitness Shakee :)

- Linda

Paras A luokka ;)

Tänään olin lääkärillä ja sain A paperit. Jeee!!! En pahemmin pelännyt että sain B tai jonkun muun koska oon ainakin omasta mielestäni ihan terve. Kuitenkaan varma en voinut olla ja se pisti hänän hermostuttaan... Oon niin ilonen että sain A:n   :)

Nyt kun on lääkärintodistus mukavasti kädessä voinkin alkaa täytteleen ja postitteleen kaikkia haku papereita ja odotteleen kutsua valintatilaisuuteen :)

-Linda

Salilla

Tänään olin salilla ja pistin visan vinkuun oikein kunnolla :) Latasin siis salikortin uudelleen ja lisäks pyysin apua personal trainerilta. Kyllä, siis käytin rahaa siihen että joku teki mulle kunnollisen saliohjelman, en olisi kyllä ikinä uskonut. Pakko sanoa että todellakin kannatti. Pt teki sellsen ohjelman, joka kehittää erityisesti voimaa, mitä tietenkin tarvitsen intissä paljon enemmän kuin timmiä vartaloa. Sain paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja ja opin paljon uusia liikkeitä ja oikeat suoritustekniikat. Nyt voi siis alkaa rankka treenaus :)

P.S. Huomenna mulla on lääkäri ja pakko myöntää, että vähän jännittää saanko A paperit. Toivottavasti... :)

-Linda

Sinne meni I/13

Tänäänhän I/13 pääsi astumaan palvelukseen ja joudun kateellisena seuraan kun muut lähtee ja mä joudun jäämään kotiin. Olisin jo niin innolla menossa että, ei mitään rajaa. On kuitenkin lohdullista ajatella että minunkin vuoroni tulee joskus :) koska se tulee sitä en tiedä, mutta sen tiedän että se tulee kyllä... STJ näyttää tänään 182 (varmaahan tuo ei vielä ole, koska hakeminenkin on vielä vähän vaiheessa, mutta toivottavasti pääsisin II/13)

Tänään mustakin tuli sitten inttileski, enkä tiedä miten asiaan pitäis suhtautua... :) Onhan varmaan vähän ikävää kun poikaystävä on kiinni, mutta toissalta en malta odottaa, että kuulisin juttuja intistä :)

-Linda

Olin eilen vähän erilaisella lenkillä. Alunperin olin siis lähdössä tavallisesti vaan jouksu/kävely lenkille. Tie oli kuitenkin niin liukas ja täynnä loskaa ettei joukseminen yksinkertaisesti ollu mahdollista. Koko ajan piti varoa ettei kaadu ja lenkkarit oli ihan märät ensimmäisen sadan metrin jälkeen.
Sitten keksin että vaihadn lenkkari kummpareihin ja lähden pellolle lenkille... Onneks mun kumpparit on ihan oikeen kokoiset ja villasukkien kanssa ne oli tosi tukevat jalassa eikä heilunut tai hiertänyt ollenkaan. Pellolla märkää suojalunta oli puoleen sääreen asti, välillä jopa polveen asti ja umpihangessa käveleminen oli kyllä aika raskasta, juoksemisesta puhumattakaan. Menin vaan vajaan 4 km lenkin ja olin kotiin päästyäni ihan puhki. Oli siis tosi tehokas tapa lenkkeillä, suosittelen kaikille :)

-Linda

Uusi vuosi, uudet kujeet

Niin se vuosi sitten vaihtu ja vihdoinkin on 2013. Tätä on odotettu!
Aiemmin en ole tehnyt uuden vuoden lupauksia, koska mielestäni juuri ne lupaukset rikkuvat poikkeuksetta aina (ainakin omalla kohdallani) ja ovat siten aivan turhia. Tänä vuonna tuli kuitenkin luvattua yhtä sun toista :) Toivottavasti saan pidettyä ainakin osan lupauksista...

Lupailin siis:
- Lupaan kuntoilla aikaisempaa enemmän (tästä alkaa siis todellinen kunto kuuri josta tuutte varmasti vielä kuulemaan :) )
- Lupaan syödä terveellisesti ja vältellä kaikkea epäterveellistä
- Lupaan muutenkin tehdä kaikkeni että olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa armeijaa varten
- Lupaan yrittää tehdä mahdollisimman paljon juttuja joista oon aina haaveillut
- Lupaan selviytyä lukiosta kunnialla

-Linda